Terveydestä ja tulevaisuudesta muutama sana

Donna kävi eilen ultrassa ja odotetusti oli tyhjä. Donna jää toisin sanoen mummolomalle, eli Donnan lisääntyminen oli nyt sitten siinä.

Saletisti Aina Kuuratassu eli Ruka kävi tällä viikolla terveystarkastuksissa; polvet, silmät ja sydän kaikki ok. Polvista sanoi vielä erikseen, että oikein napakat. Rukalta otettiin myös verikokeet PRA:ta varten, sekä Hannes Lohen tutkimusryhmälle. Odotamme tuloksia muutaman viikon sisään. Kuukauden päästä olisi tarkoitus mennä kuvaamaan lonkat ja kunhan kennelliitolta tulee tulokset niin alkaa Rukalle miehen metsästys. Ruka on tarkoitus astuttaa helmikuun juoksuista.

Saletisti Bimu Bianca eli Pimpom menee tarkkeihin keväällä ja se on tarkoitus astuttaa kesän juoksuista. On vielä auki tulevatko pennut Saletisti-kennelnimen alle vai kasvattaako Pimpomin kotiväki tämän (ensimmäisen) pentueen. Joka tapauksessa tulen olemaan pentueen suunnittelussa vahvasti mukana. Riikan porokoira Viiralle (saletisti poropentueen emä) on etsinnässä mies ja suunnitteilla pentue ensi kesälle. Pennut tulevat Saletisti-kennelnimen alle, mutta kasvattajana saattaa olla Riikka; tarkoitus on koko ajan ollut jossain vaiheessa liittää hänet kasvattajanimeen.

Meillä lauman laajennushaku jatkuu ja muutama mahdollinen vaihtoehto tulevaksi homekoirakseni ehkä onkin; niistä lisää myöhemmin. Sen sijaan olemme saaneet lauman jatkoksi Kummituksen, joka on aivan rakastunut Kuroon <3

Kesäterveisiä!

Uusi kotimme Kouvolan Pilkanmaalla

Kesäkuumalla on hyvä istua tuulettimen alla ja päivitellä vähän kuulumisia.

Kesäkuusta alkaen laumamme muutti noin 15km luoteeseen. Pääsin vuokralle pieneen hirsitaloon keskelle metsää. Donna ei ole kohta kahteen kuukauteen nähnytkään hihnaa ja Kurokin vain välillä muistutuksena kun on liian innokkaasti juossut kauriiden perässä. Pikku hiljaa olemme aidanneet lähes hehtaarin tonttia, mutta toistaiseksi Kuro ja Donna ovat pysyneet kyllä pihassa ilman aitojakin. Tontin takana kulkee villiintynyt pururata, jota on ollut hyvä samota iltaisin; jäämme pienellä kauhulla odottamaan pysyykö hyvät kävelyreitit myös talvisin vai ajaako latukone meidät lumikenkien kanssa pöheikköön. Kävi miten kävi, Donna ja eritoten Kuro nauttivat olostaan täällä "maalla" ja sitä kautta myös minäkin. Kuro varsinkin on nuortunut vuosia ja siitä on tullut leikkisä vanha höppänä, joka nnostuu melkein joka ilta vetämään rallia marjapensaiden välissä. Donna taas pitää huolen siitä ettei rastaat pääse syömään marjoja tai myyrät juuria; sellainen pienpeto metsästäjä se on! Naapuritkin ottivat meidät sydämellisesti vastaan ja asuupa tässä muutaman sadan metrin päässä eräs vanha komea lapinkoiraherrakin, johon kävin tekemästä tutttavuutta. Katsotaan jos talvella päästäisiin sinne riialle Pimun tai Rukan kanssa ;)

Kuron kesäturkki itse nyrhittynä

Uusi talo mahdollisti ihan uudenlaiset kestitykset. Vuokranantajan Shih tzu poika Popo oli meillä hoidossa heti alkukesästä viikon verran ja Juhannuksena meno ja meteli oli hurja kun tontilla oli yhteensä 9 koiraa, joista suurin osa lappalaisia! Heinäkuussa elimme hetken aikaa viiden koiran (ja yhden kissan) laumassa, kun poropentueen emä Viira ja Kuron veli Vertti tulivat omistajansa kanssa kyläilemään. Kuron "kuuluisa" koira-agressio loisti poissaolollaan. Kun ensikohtaaminen käydään kuonokopan kanssa ei Kurolla ole toisten koirien kanssa mitään ongelmia niin kauan kun nämä eivät yritä haastaa tätä. Nyt on puhuttu paljon koirien agressiivisuudesta ja voin kyllä hyvillä mielin sanoa, että Kuro ei ole agressiivinen. Se on dominantti ja puolustushaluinen, minkä takia, jos toinen haastaa riitaa (tai vastaa haasteeseen) tai tulee ilman lupaa liian lähelle tämän reviiriä Kuro käyttäytyy agressiivisesti. Mutta jos toinen koira ei yritä haastaa tätä ja se on kontroilloidusti tuotu tämän reviirille ja minä olen sen hyväksynyt, ei Kurollakaan ole tämän kanssa mitään ongelmia ;)

Onnistuneesti yhdessä. Vaikka pentuja tuskin tulee niin se
ei ainakaan johdu yrityksen puuttesta :)

Donnan juoksuja ei näkynyt Juhannuksena, joten tämän pentuesuunitelmat kuopattiin ja Donna oli virallisesti tullut mummoikään. Kunnes 14.7. Donnan hoitopaikasta kerrotaan tämän tiputtelevan. Ja kotiuduttani illalla todistin tämän myös itse. Tästä innostuneena kävimme heti seuraavalla viikolla tekemässä  Donnalle terppatarkastuksen (hieman lihava, mutta muuten hyvässä kunnossa) ja varasimme ajan progesteroni testiin. En halunnut ottaa mitään riskejä, sillä tämä on viimeinen mahdollisuus saada Donnalle pennut. Kävimme siis verikokeissa maanantaina 23.7. ja tiistaina saimme tulokset. Valitettavasti näytti siltä, että olimme myöhässä. Progesteroni taso oli Donnalla 15,5 ng/ml eli tämän munasolut olivat hedelmöityskykysiä. Valitettavasti myös koiran kohdunkaula alkaa sulkeutua progesteronin ollessa 15-25 minkä takia astutus tässä vaiheessa ei enään yleensä onnistu, koska siittiöt eivät pääse perille.

Koska kyseessä oli Donnan viimeinen mahdollisuus, lähdimme kuitenkin käymään Haminassa Chukun luona, vaikka todennäköisesti reissu olisikin turha. Mutta jos emme astutusta yrittäisi silloin ei ainakaan pentuja voisi tulla. Vartin verran siinä meni ja Chuku ja Donna olivat nalkissa. Eli ainakin on nyt yritetty kaikkemme :) Yritän pitää toiveet minimaalisina, koska mahdollisuus pentuihin on minimaalinen. Elokuun lopussa käymme asian varmistamassa sitten ultrassa.

Heinä-Elokuu vaihteessa lähdemme ottamaan Pimusta ja Rukasta verikokeet sekä silmätarkit; niiden tuloksiin sekä Donnan ultraan palataan siis kuukauden päästä :)

Popo Poppeli Popotin <3

Uudet lenkkimaastot

Juhannuspäivänä

Ja sitten vähän vesileikkejä Donnan, Kuron, Vertin, Viiran ja Rukan kanssa.

Donnan ja Joikun pennut 2018

//EDIT//
Donnalla oli nk. hiljaiset juoksut eli se ei missään vaiheessa osoittanut minkäänlaisia juoksujen merkkejä, joten Donna jäi astuttamatta. Nähtäväksi jää tuleeko Donnalle enään normaaleja juoksuja.

Donna astutaan Joikulla tammikuun puolessa välissä

	Vanilla's Honey Finnish Design	Apris Joiku
Silmät tark.	10/16 ok	5/16 ok
Prcd-PRA	Terve A	Terve A
Pompen	Normaali (N)	Normaali (N)
DM	Normaali (N)	Kantaja
Lonkat	B/B (indeksi 106)	A/A (indeksi 106)
Kyynärät	0/0	0/0
Polvet	Ok (15.1.2015 ei voimassa)	Epävirallisesti ok
Luonnetesti	174
Näyttelyt	ERI (2x serti Eesti)	Jalostustarkastettu

Yhdistelmä Koiranetissä

Kun keväällä 2016 olimme käyneet hakemassa Joikun pois ja tämä automatkan aikana oli valloittanut sydämeni, mietin josko Joikusta olisi Donnalle sulhaseksi. Pieni katsaus sukutauluihin kuitenkin sai nuo suunnitelmat jäihin - en yleensä halua käyttää koiria, joilla on samoja nimiä neljässä polvessa. Seuraavan vuoden aikana tutustuin Joikuun paremmin ja suomenlapinkoirien 2000-luvun linjasiitos yhteen sukuun valkeni minulle kokonaisuudessaan. Yhteinen isoisoisä ei tuntunut enään niin hurjalta vaihtoehdolta, joten vuosi sitten laitoin JTK:lle kyselyä Joiku/Donna yhdistelmästä. Valitettavasti yhdistelmää ei hyväksytty. Itse asiassa mitään yhdistelmää ei hyväksytty, Donnan siskopuolella havaitun Addisonin vuoksi, joka nostaa Donnan riskikertoimen niin korkeaksi, että urosta, jolla ei suvussa ole lainkaan addisonia ei montaa ole.

Päätin siis jättää Joikun käyttämättä ja löysinkin kaksi urosta, jotka olivat JTK:n hyväksymiä (tosin nekin addison tai epilepsia huomautuksilla). Kesällä 2017 oli tarkoitus matkustaa astutusmatkalle Joensuuhun, mutta auton hajottua suunnitelmat peruuntuivat. Mietin tuolloin pitäisikö sittenkin käyttää Joikua, joka kuitenkin asuu tuossa 2 km päässä. Päätin kuitenkin siirtää astutuksen talvelle. Ja ehkä myös löytäisin JTK:n hyväksymän uroksen, jolla ei olisi huomautuksia. Auto ongelmat kuitenkin jatkuivat syksyllä ja Donnan silmätarkki siirtyi joulukuulle, minkä vuoksi JTK:n hyväksynnän ja Donnan juoksujen kanssa tuli aika tiukka aikataulu. Donnan juoksut lopulta alkoivat uutena vuotena ja nopean laskutoimituksen jälkeen tajusin, että tärpit sattuvat 13-16.1. tienoille. Juuri tuona välinä olen auttamassa isääni tämän kaihileikkauksessa. Ei siis oikein mahdollisuutta lähteä Turkuun tai Rovaniemelle astutusreissulle...

Niimpä otin tämän kaiken merkkinä siitä, että Donnan on tarkoitus saada pennut Joikulle. Molemmat koirat ovat vanhempia ja siten varmasti itse terveitä. Molemmat koirat ovat vahvaluustoisia ja miellyttäviä luonteeltaan; ne tulevat hyvin toimeen toisten koirien kanssa ja ovat erittäin ihmisläheisiä. Joikussa olen rakastunut sen "vanhanaikaiseen" ulkomuotoon ja avoimeen, luottavaiseen luonteeseen. Moni aivan super ihana koira ei välttämättä ole superihana pohjimmiltaan - ne on vain superihanasti kasvatettu/koulutettu. Joiku on hiomaton timantti, tarhaan hylätty ja kaltoin kohdeltu uroskoira, joka uskomattoman nopeasti oppi kotikoiran tavoille ja jonka avoimuus niin ihmisiä kuin toisia koiriakin kohtaan on luontaista, ei opetettua.

Suru-uutisia

Elokuun puolivälissä sain sen ensimmäisen pelätyn viestin, jonka olisin toivonut saavani vasta joskus kymmenen vuoden kuluttua. Yksi kasvateistani oli menehtynyt.

Saletisti Ihmemaan Alice eli 5kk vanha poropentu Ruuti oli saanut rajun oksennuskohtauksen ja tämän kanssa oli lähdetty samantien keskellä yötä päivystykseen. Eläinlääkärin hoidoista huolimatta ei virkistynyt ja aamulla meni tajuttomaksi. Ruutia lähdettiin viemään Helsinkiin aivojen mangneettikuvaukseen, mutta pienen poropennun sydän petti matkalla.

Olen sanoin kuvaamattoman kiitollinen Ruutin perheelle, sillä he lähettivät tämän eviraan tutkittavaksi. Nyt marraskuussa saimme lopullisen raportin ja syyksi varmistui jo aiemmin epäilty synnynnäinen vesipää. Tämän tragedian keskellä voin olla vain onnellinen, että Ruutin lähtö oli nopea; vesipää aiheuttaa yleensä vaikeita neurologisia ongelmia sekä pään fyysistä epämuodostumista ja kyetään siksi yleensä diagnosoimaan jo syntyessä, viimeistään muutaman viikon iässä. Vesipään aiheuttamat neurologiset ongelmat koiralle voivat olla hyvin kivuliaita; siksi olen onnellinen, että Ruuti lähti nopeasti.

Olen ruoskinut itseäni kuukausitolkulla ja soimannut omaa sokeuttaa. Olihan Ruutin pää hieman eri muotoinen kun sisarustensa. Ja tiesin kyllä vesipään olemassa olosta. Pieneen mieleenikään ei kuitenkaan tullut, että Ruutissa olisi ollut jotain vikaa. Pään laskin vain vahvaksi otsapenkereeksi ja luonteeltaan tyttö oli vahva ja omapäinen. Edellisessä pentueessa Ruka oli ollut ihan eri näköinen kun muut päänsä puolesta, kun taas Sera oli ollut luonteeltaan paljon tomerampi. Eikä eläinlääkärikään ollut maininnut asiasta yhtään mitään, ei synnytyksessä eikä pentuetarkastuksessa. Ruuti oli kehittynyt aivan samaa vauhtia muiden kanssa ja ollut kaikin puolin iloinen ihana pentu.

Mutta tällaista tämä kasvattaminen on. Jokainen pentue opettaa jotain uutta niin hyvässä kuin pahassa ja kokemus voi kertyä vain tekemällä. Eniten surettaa tietenkin Ruutin perheen puolesta; jos minä olin kiintynyt tähän pieneen itsepäiseen tyttöön ja tämän kohtalo minulle oli kovin tuskaisa, voin vain kuvitella mitä surua olen aiheuttanut tämän perheelle. Yksi kasvattamiseni kulmakivistä on jakaa koiran tuoma ilo muille ihmisille. Tällä kertaa tuli jaettua enemmän surua kuin iloa. Ja vaikka vesipää on täysin sattumanvarainen sairaus, jotain jolle kukaan ei voi mitään, muistuttaa tämä kuitenkin siitä, miksi jalostusvalinnoissa terveyden kuuluu mennä kaikkien muiden tavotteiden edelle.

Pikkuinen Ruuti. Nyt kun näitä kuvia katsoo, niin tuijotan vain tuota
otsaa. Mutta yritän myös sanoa itselleni, että jos se olisi ollut niin selkeä
Vesipää niin olisihan kokeneet kasvattajat siitä maininneet. Olisivathan?

Syysuutisia

Donna elokuussa jalostustarkissa. Kuva Petra Österberg

Kävimme Donnan kanssa pyörähtämässä viikko takaperin Kouvolan ryhmänäyttelyssä. Tarkoitus oli käydä samalla hakemassa Joikulle sen ensimmäinen näyttelytulos, mutta auto-ongelmat muuttivat suunnitelmia sen verran, että Joiku jätettiin kotia. Donna toi tasaseen tahtiin mukanaan EH:n ja myöhemmin kuvia katsellessa tajusin, että neiti seisoi miten sattuu, joten siitä outo "olkavarsi"-kommentti arvostelussa. Ensimmäistä kertaa myös pesin ja föönasin koiran näyttelyihin ja kyllähän se yleisilmettä muutti huomattavasti.

Donna lokakuussa ryhmänäyttelyissä. Kuva Elina Lindberg

"6,5v, vahvaluustoinen, vahvarunkoinen narttu. Antaa jo hieman matalan vaikutelman. Vahva, hyväilmeinen nartun pää. Oikea purenta. Vahva kaula. Selässä hieman pehmeyttä. Syvä, tilava rintakehä. Olkavarsi voisi olla viistompi. Kääntää mielellään eturaajoja ulospäin. Niukat takakulmaukset. Sujuvat sivuliikkeet. Riittävän ylöskiinnittynyt hänt. Hyvä karvalaatu. Hauska luonne."

Kävimme myös elokuussa jalostustarkastuksessa joka on luettavissa tästä linkistä. Täysin Donnan näköinen arvostelu.

Auto-ongelmien vuoksi emme saaneet Donnaa myöskään silmätarkastettua lokakuussa niin kuin oli tarkoitus. Heti kun auto taas rullaa, lähdemme käymään silmälääkärissä, että saamme Donnan pentusuunnitelmat eteenpäin eli urosehdokas-listan lähetettyä jalostustoimikunnalle. Mikäli menee liian tiukille, eli emme ehdi saada jalostustoimikunnalta urossuositusta, Donna astutetaan Joikulla. Joulukuun juoksuja odotellessa.

Joulukuusta puheenollen; ilmoitimme messukeskuksen Pohjoismaiden Voittaja näyttelyyn lauantaille 9.12.2017 seuraavat koirat:

Vanilla's Honey Finnish Design "Donna" AVO-narttu
Saletisti Aikamies Aragorn "Eino" NUO-uros
Saletisti Aina Kuuratassu "Ruka" NUO-narttu
Lappjusgan Biegga "Peppi" AVO-narttu
Saletisti Big Bosse "Rocky" JUN-uros
Saletisti Bikku Brinsessa "Nuppu" JUN-narttu
Saletisti Bimu Bianca "Pimu" JUN-narttu

B-pentujen miitti 12.8.2017

B-pennut tapasivat synnyinkodissaan ja tässä hieman kuvasaastatta :)

#isinkulta

Me ihmiset inhimillistämme eläimiä liikaa. Todellisuudessa
minulla on todennäköisesti enemmän ikävä Coraa kuin
sillä minua...

Vuoden 2016 lopulla eräs hyvä ystäväni soitti ja kertoi, että hänen vuokranantajansa oli näyttänyt vihreää valoa lemmikin ottamiselle - joten luonnollisestikin hän soitti ensimmäiseksi minulle kysyäkseen, koska seuraava pentueeni syntyy. Keskustelimme kevään pentusuunnitelmista ja sitten sanoin ensimmäistä kertaa ääneen sen mitä olin muutaman kuukauden jo pohdiskellut: Onhan tuossa tuo Cora.

Cora; ihanan raivostuttavan rakas riiviöni. Cora; tuo "olen hullu kun otan kolmannen koiran tähän elämäntilanteeseen", mutta joka oli "unelma yhdistelmästä". Minun oma pieni pylpyrä. Joka jouduttiin streiloimaan hormonihäiriön vuoksi.

Uudessa kodissa Cora on yleisen yhdessäolon
lisäksi aloittanut mm. etrsijäkoiratreenaamisen.

Mutta koirani ovat minulle muutakin kuin jalostusmateriaalia. Ne ovat elämänkumppaneita, rakkaita ystäviä ja tiettyinä päivinä ainut syy nousta ylös sängystä. Olen moneen kertaan kritisoinut kasvattajia, jotka myyvät pois koirat, jotka eivät syystä tai toisesta sovikaan enään jalostukseen. Ja nyt tuo ajatus kummitteli omassa mielessäni.

Mutta miksi juuri nyt, mikä muuttui? Ei minulle tullut mieleenkään luopua Corasta kun puoli neljän aikaan aamulla rämmimme metsässä, jottei tämä huutaisi kun lähdin aamuvuoroon. Tai kun joka päivä töistä tullessa siivosin puoli tuntia tämän askarteluja. Kun jouduin hylkäämään haaveeni Kuron jalostuskäytöstä, ei mieleeni koskaan juolahtanut tämän pois antaminen. Miksi siis ajattelin tällaista Coran kanssa?

Kukaan meistä ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Vietin viime vuoden lopun jotakuinkin vuoteenomana. En vieläkään tiedä miten onnistuin huolehtimaan koiristani tuohon aikaan. Ehkä koska en oikeastaan pystynytkään.
Saivat ne ruokaa ja pari tuntia liikuntaa päivässä, mutta siinäpä se. Corassa se näkyi kaikkein selvinten. Cora on nuori koira, joka kaipaa muitakin aktiviteetteja kuin hihnalenkkejä. Kykenenkö tällä hetkellä antamaan tälle sellaisen kodin jonka hän ansaitsee; kodin jossa muutkin kuin tämän perustatarpeet tyydytettäisiin?

#isinkulta

Niimpä uuden vuoden jälkeen Cora lähti hoitoon Helsinkiin ja itse aloitin toipumisen. Pääsiäisenä allekirjoitimme myyntisopimuksen ja Corasta tuli virallisesti nuoren pariskunnan silmäterä. Kyllä siinä vaiheessa kävi mielessä, että pitäisikö olla vain itsekäs ja ottaa koira takaisin. Donnakin selvästi kaipasi leikkikaveria. Toisaalta Coralla on aivan yhtä hyvä olla uudessa kodissaan kuin minunkin luona; todennäköisesti sillä on jopa paremmat oltavat. Ja itselläni on aikaa rauhassa toipua näiden vanhusten kanssa. Ja kun elämäntilanne sen sallii, ehkä ottaa uuden kolmannen koiran, joka toivottavati soveltuu vielä kasvatustoimintaankin. Mikään näistä järkevistä pähkäilyistö ei kuitenkaan poista sitä tosia asiaa, että Cora tulee aina ja ikuisesti olemaan minun pieni rakas pylpyrä.