keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Suru-uutisia

Elokuun puolivälissä sain sen ensimmäisen pelätyn viestin, jonka olisin toivonut saavani vasta joskus kymmenen vuoden kuluttua. Yksi kasvateistani oli menehtynyt.

Saletisti Ihmemaan Alice eli 5kk vanha poropentu Ruuti oli saanut rajun oksennuskohtauksen ja tämän kanssa oli lähdetty samantien keskellä yötä päivystykseen. Eläinlääkärin hoidoista huolimatta ei virkistynyt ja aamulla meni tajuttomaksi. Ruutia lähdettiin viemään Helsinkiin aivojen mangneettikuvaukseen, mutta pienen poropennun sydän petti matkalla.

Olen sanoin kuvaamattoman kiitollinen Ruutin perheelle, sillä he lähettivät tämän eviraan tutkittavaksi. Nyt marraskuussa saimme lopullisen raportin ja syyksi varmistui jo aiemmin epäilty synnynnäinen vesipää. Tämän tragedian keskellä voin olla vain onnellinen, että Ruutin lähtö oli nopea; vesipää aiheuttaa yleensä vaikeita neurologisia ongelmia sekä pään fyysistä epämuodostumista ja kyetään siksi yleensä diagnosoimaan jo syntyessä, viimeistään muutaman viikon iässä. Vesipään aiheuttamat neurologiset ongelmat koiralle voivat olla hyvin kivuliaita; siksi olen onnellinen, että Ruuti lähti nopeasti.

Olen ruoskinut itseäni kuukausitolkulla ja soimannut omaa sokeuttaa. Olihan Ruutin pää hieman eri muotoinen kun sisarustensa. Ja tiesin kyllä vesipään olemassa olosta. Pieneen mieleenikään ei kuitenkaan tullut, että Ruutissa olisi ollut jotain vikaa. Pään laskin vain vahvaksi otsapenkereeksi ja luonteeltaan tyttö oli vahva ja omapäinen. Edellisessä pentueessa Ruka oli ollut ihan eri näköinen kun muut päänsä puolesta, kun taas Sera oli ollut luonteeltaan paljon tomerampi. Eikä eläinlääkärikään ollut maininnut asiasta yhtään mitään, ei synnytyksessä eikä pentuetarkastuksessa. Ruuti oli kehittynyt aivan samaa vauhtia muiden kanssa ja ollut kaikin puolin iloinen ihana pentu.

Mutta tällaista tämä kasvattaminen on. Jokainen pentue opettaa jotain uutta niin hyvässä kuin pahassa ja kokemus voi kertyä vain tekemällä. Eniten surettaa tietenkin Ruutin perheen puolesta; jos minä olin kiintynyt tähän pieneen itsepäiseen tyttöön ja tämän kohtalo minulle oli kovin tuskaisa, voin vain kuvitella mitä surua olen aiheuttanut tämän perheelle. Yksi kasvattamiseni kulmakivistä on jakaa koiran tuoma ilo muille ihmisille. Tällä kertaa tuli jaettua enemmän surua kuin iloa. Ja vaikka vesipää on täysin sattumanvarainen sairaus, jotain jolle kukaan ei voi mitään, muistuttaa tämä kuitenkin siitä, miksi jalostusvalinnoissa terveyden kuuluu mennä kaikkien muiden tavotteiden edelle.
Pikkuinen Ruuti. Nyt kun näitä kuvia katsoo, niin tuijotan vain tuota
otsaa. Mutta yritän myös sanoa itselleni, että jos se olisi ollut niin selkeä
Vesipää niin olisihan kokeneet kasvattajat siitä maininneet. Olisivathan?