torstai 30. elokuuta 2018

Terveydestä ja tulevaisuudesta muutama sana

Donna kävi eilen ultrassa ja odotetusti oli tyhjä. Donna jää toisin sanoen mummolomalle, eli Donnan lisääntyminen oli nyt sitten siinä.

Saletisti Aina Kuuratassu eli Ruka kävi tällä viikolla terveystarkastuksissa; polvet, silmät ja sydän kaikki ok. Polvista sanoi vielä erikseen, että oikein napakat. Rukalta otettiin myös verikokeet PRA:ta varten, sekä Hannes Lohen tutkimusryhmälle. Odotamme tuloksia muutaman viikon sisään. Kuukauden päästä olisi tarkoitus mennä kuvaamaan lonkat ja kunhan kennelliitolta tulee tulokset niin alkaa Rukalle miehen metsästys. Ruka on tarkoitus astuttaa helmikuun juoksuista.

Saletisti Bimu Bianca eli Pimpom menee tarkkeihin keväällä ja se on tarkoitus astuttaa kesän juoksuista. On vielä auki tulevatko pennut Saletisti-kennelnimen alle vai kasvattaako Pimpomin kotiväki tämän (ensimmäisen) pentueen. Joka tapauksessa tulen olemaan pentueen suunnittelussa vahvasti mukana. Riikan porokoira Viiralle (saletisti poropentueen emä) on etsinnässä mies ja suunnitteilla pentue ensi kesälle. Pennut tulevat Saletisti-kennelnimen alle, mutta kasvattajana saattaa olla Riikka; tarkoitus on koko ajan ollut jossain vaiheessa liittää hänet kasvattajanimeen.

Meillä lauman laajennushaku jatkuu ja muutama mahdollinen vaihtoehto tulevaksi homekoirakseni ehkä onkin; niistä lisää myöhemmin. Sen sijaan olemme saaneet lauman jatkoksi Kummituksen, joka on aivan rakastunut Kuroon <3


torstai 2. elokuuta 2018

Kesäterveisiä!

Uusi kotimme Kouvolan Pilkanmaalla
Kesäkuumalla on hyvä istua tuulettimen alla ja päivitellä vähän kuulumisia.

Kesäkuusta alkaen laumamme muutti noin 15km luoteeseen. Pääsin vuokralle pieneen hirsitaloon keskelle metsää. Donna ei ole kohta kahteen kuukauteen nähnytkään hihnaa ja Kurokin vain välillä muistutuksena kun on liian innokkaasti juossut kauriiden perässä. Pikku hiljaa olemme aidanneet lähes hehtaarin tonttia, mutta toistaiseksi Kuro ja Donna ovat pysyneet kyllä pihassa ilman aitojakin. Tontin takana kulkee villiintynyt pururata, jota on ollut hyvä samota iltaisin; jäämme pienellä kauhulla odottamaan pysyykö hyvät kävelyreitit myös talvisin vai ajaako latukone meidät lumikenkien kanssa pöheikköön. Kävi miten kävi, Donna ja eritoten Kuro nauttivat olostaan täällä "maalla" ja sitä kautta myös minäkin. Kuro varsinkin on nuortunut vuosia ja siitä on tullut leikkisä vanha höppänä, joka nnostuu melkein joka ilta vetämään rallia marjapensaiden välissä. Donna taas pitää huolen siitä ettei rastaat pääse syömään marjoja tai myyrät juuria; sellainen pienpeto metsästäjä se on! Naapuritkin ottivat meidät sydämellisesti vastaan ja asuupa tässä muutaman sadan metrin päässä eräs vanha komea lapinkoiraherrakin, johon kävin tekemästä tutttavuutta. Katsotaan jos talvella päästäisiin sinne riialle Pimun tai Rukan kanssa ;)

Kuron kesäturkki itse nyrhittynä
Uusi talo mahdollisti ihan uudenlaiset kestitykset. Vuokranantajan Shih tzu poika Popo oli meillä hoidossa heti alkukesästä viikon verran ja Juhannuksena meno ja meteli oli hurja kun tontilla oli yhteensä 9 koiraa, joista suurin osa lappalaisia! Heinäkuussa elimme hetken aikaa viiden koiran (ja yhden kissan) laumassa, kun poropentueen emä Viira ja Kuron veli Vertti tulivat omistajansa kanssa kyläilemään. Kuron "kuuluisa" koira-agressio loisti poissaolollaan. Kun ensikohtaaminen käydään kuonokopan kanssa ei Kurolla ole toisten koirien kanssa mitään ongelmia niin kauan kun nämä eivät yritä haastaa tätä. Nyt on puhuttu paljon koirien agressiivisuudesta ja voin kyllä hyvillä mielin sanoa, että Kuro ei ole agressiivinen. Se on dominantti ja puolustushaluinen, minkä takia, jos toinen haastaa riitaa (tai vastaa haasteeseen) tai tulee ilman lupaa liian lähelle tämän reviiriä Kuro käyttäytyy agressiivisesti. Mutta jos toinen koira ei yritä haastaa tätä ja se on kontroilloidusti tuotu tämän reviirille ja minä olen sen hyväksynyt, ei Kurollakaan ole tämän kanssa mitään ongelmia ;)

Onnistuneesti yhdessä. Vaikka pentuja tuskin tulee niin se
ei ainakaan johdu yrityksen puuttesta :)
Donnan juoksuja ei näkynyt Juhannuksena, joten tämän pentuesuunitelmat kuopattiin ja Donna oli virallisesti tullut mummoikään. Kunnes 14.7. Donnan hoitopaikasta kerrotaan tämän tiputtelevan. Ja kotiuduttani illalla todistin tämän myös itse. Tästä innostuneena kävimme heti seuraavalla viikolla tekemässä  Donnalle terppatarkastuksen (hieman lihava, mutta muuten hyvässä kunnossa) ja varasimme ajan progesteroni testiin. En halunnut ottaa mitään riskejä, sillä tämä on viimeinen mahdollisuus saada Donnalle pennut. Kävimme siis verikokeissa maanantaina 23.7. ja tiistaina saimme tulokset. Valitettavasti näytti siltä, että olimme myöhässä. Progesteroni taso oli Donnalla 15,5 ng/ml eli tämän munasolut olivat hedelmöityskykysiä. Valitettavasti myös koiran kohdunkaula alkaa sulkeutua progesteronin ollessa 15-25 minkä takia astutus tässä vaiheessa ei enään yleensä onnistu, koska siittiöt eivät pääse perille.

Koska kyseessä oli Donnan viimeinen mahdollisuus, lähdimme kuitenkin käymään Haminassa Chukun luona, vaikka todennäköisesti reissu olisikin turha. Mutta jos emme astutusta yrittäisi silloin ei ainakaan pentuja voisi tulla. Vartin verran siinä meni ja Chuku ja Donna olivat nalkissa. Eli ainakin on nyt yritetty kaikkemme :) Yritän pitää toiveet minimaalisina, koska mahdollisuus pentuihin on minimaalinen. Elokuun lopussa käymme asian varmistamassa sitten ultrassa.

Heinä-Elokuu vaihteessa lähdemme ottamaan Pimusta ja Rukasta verikokeet sekä silmätarkit; niiden tuloksiin sekä Donnan ultraan palataan siis kuukauden päästä :)



Popo Poppeli Popotin <3

Uudet lenkkimaastot

Juhannuspäivänä
Ja sitten vähän vesileikkejä Donnan, Kuron, Vertin, Viiran ja Rukan kanssa.